8.11.1983

Vaatimukset Kokkolan RO:ssa

Virallisen syyttäjän mukaan A oli liikepankki B:n Kokkolan konttorin toisena johtajana heinäkuussa 1977 Kokkolassa H:n kanssa käymässään luottoneuvottelussa luvannut H:lle 30 000 markan suuruisen lainan ehdolla, että H järjestää pankkiin lainan määrää vastaavan talletuksen. H:n järjestelyjen johdosta pankkiin oli talletettu yhteensä 30 000 markkaa, josta määrästä P oli 20.7.1977 tallettanut 12 kuukaudeksi 10 000 markkaa, minkä jälkeen A oli 22.7.1977 myöntänyt H:lle luvatun lainan.

Syyttäjä oli kertonut edelleen, että A oli helmikuussa 1978 luvannut H:lle 50 000 markan suuruisen lainan ehdolla, että H järjestää pankkiin lainaa vastaavan talletuksen. H:n järjestelyjen johdosta oli S 24.2.1978 tallettanut pankkiin 12 kuukaudeksi 50 000 markkaa, minkä jälkeen A oli 1.3.1978 myöntänyt H:lle luvatun lainan.

Tämän vuoksi syyttäjä oli liikepankkilain 36 §:n 1 momentin ja 93 §:n 1 momentin nojalla vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen jatketusta liikepankkilain säännösten rikkomisesta sekä pankin velvoittamista menettämään valtiolle taloudellisena hyötynä anto- ja ottolainauskorkojen välisen erotuksen ja pankin perimät provisiot.

RO:n päätös 29.5.1980

RO oli katsonut, että syyteoikeus heinäkuussa 1977 tapahtuneen teon osalta oli vanhentunut ja että 24.2.1978 tapahtuneen teon osalta oli jäänyt näyttämättä, että A olisi ottanut S:n talletuksen vastaan ehdolla, että sen määrä kokonaan tai osaksi olisi annettava lainaksi H:lle. Tämän vuoksi RO, katsoen ettei edellä mainittuja tekoja ollut pidettävä jatkettuna rikoksena, oli hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen osaksi vanhentuneena ja osaksi näyttämättömänä sekä syyttäjän pankkiin kohdistaman taloudellisen hyödyn menettämisvaatimuksen asian näin päättyessä ja jättänyt asiassa maksetun todistajanpalkkion valtion vahingoksi.

Vaasan HO:n päätös 2.7.1982

HO, jonka tutkittavaksi syyttäjä oli saattanut jutun, oli katsonut näytetyksi, että A oli 20.7.1977 ja 24.2.1978 Kokkolassa toimiessaan liikepankki B:n Kokkolan konttorin toisena johtajana ottanut syytteessä kerrotut talletukset pankkiin ehdolla, että niiden määrät oli annettava kokonaan lainaksi jutussa todistajana kuullulle H:lle. Näin menetellessään A oli syyllistynyt jatkettuun liikepankkilain säännösten rikkomiseen. Lainvastainen menettely oli luonteeltaan liittynyt pankin liiketaloudelliseen toimintaan ja tuottanut sille taloudellista hyötyä, joka oli rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan tuomittava menetetyksi. Sen määrää arvioitaessa oli otettava huomioon otto- ja antolainauksen välinen korkoero ja luotonannosta peritty provisio.

Näillä perusteilla HO oli liikepankkilain 36 §:n 1 momentin ja 93 §:n 1 momentin sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n 20.7.1977 ja 24.2.1978 tehdystä jatketusta liikepankkilain säännösten rikkomisesta 40:een 40 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 600 markkaa. Rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla HO oli määrännyt pankin menettämään valtiolle rikoksen tuottaman taloudellisena hyötynä 2 369,51 markkaa. A ja pankki oli lisäksi velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle sen varoista maksettu todistajanpalkkio 20 markkaa.

Perustelut

HO:n päätöksessä tarkoitetut talletukset oli A:n tieten tehty, jotta pankki antaisi niiden määrät lainaksi nimetylle luotonhakijalle. A oli talletusten tekemisen jälkeen myöntänyt H:lle tämän hakemat, talletusten edellytyksenä olleet lainat. A oli siten hyväksynyt talletukset vastaanotetuiksi liikepankkilain 36 §:n 1 momentin vastaisella ehdolla ja syyllistynyt tällä tavoin sanotun lain 94 §:n nojalla rangaistavaan rikokseen.

Talletusten vastaanottaminen oli tapahtunut tavanomaisen pankkitoiminnan yhteydessä lainan myöntämiseksi samalle luotonhakijalle. Vaikka talletusten ottamisen välinen aika oli ollut yli puoli vuotta, tekojen yhtäläinen tarkoitus liitti ne kiinteästi toisiinsa. Tämän vuoksi tekoja voitiin pitää saman rikoksen jatkamisena.

Pankkitarkastusviraston ylijohtajan puhelinkuulustelussa tekemä syytteeseenpanoilmoitus oli ollut lainmukainen, koska siltä ei laissa edellytetty kirjallista muotoa.

Määräajaksi tehdyt talletukset olivat osaltaan parantaneet pankin luotonantomahdollisuuksia ja olleet siten omiaan lisäämään pankkitoiminnan tuottoa. Pankin tuoton lisäyksenä rikoksella saatua taloudellista hyötyä arvioitaessa voitiin ottaa huomioon anto- ja ottolainauksen korkoeron sekä pankin luotonannosta perimän provision määrä vähennettynä pankkitoiminnan kiinteillä kuluilla, jotka olivat liittyneet myös lainvastaisten talletusten vastaanottamiseen.

Lainkohdat

Liikepankkilaki 36 § 1 mom., 94 § ja 95 § 2 mom. sekä rikoslaki 2 luku 16 § 1 mom. 7 luku 2 §.

Päätöslauselma

A tuomittiin liikepankkilain 94 §:n nojalla rangaistavasta jatketusta liikepankkilain säännösten rikkomisesta HO:n määräämään rangaistukseen.

Menettämisseuraamuksen osalta HO:n päätöstä muutettiin siten, että pankin valtiolle menetettävän taloudellisen hyödyn määrä alennettiin 1 000 markaksi.

Todistajanpalkkion korvausvelvollisuuden osalta HO:n päätös jäi pysyväksi.